27.10.2021

SCIP

SCIP - Avoin data auttaa rakentamaan vähäpäästöistä yhteiskuntaa

Uusi innovaatioalusta edistää Keski-Pohjanmaan yritysten, asukkaiden ja julkisten toimijoiden kykyä hyödyntää yhdessä avointa dataa entistä älykkäämmän infrastruktuurin ja innovatiivisten palveluiden rakentamisessa.

Kaupungit ovat täynnä tietoa, ja tiedon määrä kasvaa kaiken aikaa. Ennen kaikkea on paljon dataa, joka yhä voitaisiin valjastaa hyötykäyttöön.

Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen johtamassa uudessa Smart City Innovation Platform (SCIP) -hankkeessa haetaan ratkaisuja kaupunkien digitalisaatiomurrokseen. Kaksivuotisen hankkeen tähtäimessä on esimerkiksi ympäristöasioihin vaikuttaminen datan laajemman ja tehokkaamman hyödyntämisen kautta.

SCIP-hanketta hallinnoi yliopistokeskuksessa informaatioteknologian yksikkö. Kyseessä on EAKR-hanke, jonka päärahoittaja on Keski-Pohjanmaan liitto. Projektiin osallistuu Kokkolan kaupunki sekä Keski-Pohjanmaan alueen yrityksiä.

Yhteinen alusta tiedon jakamiseen ja hyödyntämiseen

Hankkeen keskeisenä tavoitteena on tuoda yhteen Keski-Pohjanmaan eri toimijoiden osaaminen: näin päästään muodostamaan älykkään kaupungin innovaatiokeskittymä sekä yhteisen tiedon jakamiseen ja hyödyntämiseen rakennettava innovaatioalusta.

Innovaatiokeskittymä mahdollistaa uudenlaisen yhteiskehittämisen ja tiedon hyödyntämisen. Keski-Pohjanmaalla on paljon organisaatioita, joilla on ja jotka tuottavat paljon tietoa, jolla on innovaatioarvoa alueelle. Jotta tieto olisi helposti saatavissa ja hyödynnettävissä yleisesti, on rakennettava innovaatioalusta tiedon jakamista varten.

Tarkoituksena on, että innovaatioalustalle kerättävä tieto on yritysten, kaupungin, tutkijoiden, opiskelijoiden ja asukkaiden vapaasti hyödynnettävissä. Tiedon avulla voidaan kehittää uudenlaisia dataan pohjautuvia teknologioita, konsepteja ja tuotteita sekä pilotoida niitä.

Sujuvampaa liikennettä datan avulla

Hankkeen aikana määritellään ja kehitetään avoin älykkään kaupungin yhteiskehittämisen innovaatioalusta ja infrastruktuuri. Alustalle kerätään tietoa erilaisista antureista ja järjestelmistä, ja tuota dataa tullaan yhdistämään alustalla ja tarjoamaan sen kautta kaikkien käyttöön.

"Tavoitteena on, että niin yritykset kuin vaikka yksityishenkilötkin pääsevät toteuttamaan niin sanottuja Smart City -sovelluksia tälle alustalle kerätyn ja sillä tuotetun datan avulla. Avoin data mahdollistaa monia uusia innovatiivisia palveluita. Niiden avulla voidaan ratkaista vaikkapa kaupungin liikennesuunnitteluun liittyviä haasteita", selvittää integraatioarkkitehti Veli-Matti Tornikoski.

Hyötyjinä eivät ole ainoastaan kaupungit ja yritykset, vaan myös yksityisillä henkilöillä on mahdollisuus hyödyntää innovaatioalustaa ja sen tietoja oman mielenkiintonsa mukaan. Kuka vain voi siis kehittää omia innovaatioita ja olla mukana esimerkiksi kestävän kehityksen tukemisessa.

"Tässä hankkeessa on nähtävissä paljonkin erilaista ympäristö- ja ilmastohyötyä. Mittauksilla pystymme helposti havaitsemaan, missä kohti infrastruktuuria on mahdollista tehdä järkeistyksiä ja saada aikaan säästöjä. Jo liikenteen laskennan avulla kaupungeilla ja muilla organisaatioilla on mahdollisuus hyötyä tästä", valottaa projektipäällikkö Mika Alanko.

Hanke ei keksi kestävän kehityksen pyörää uudelleen

SCIP-hankkeessa ei tarvitse aloittaa täysin puhtaalta pöydältä, vaan muualla aiemmin toteutettuja ratkaisumalleja voidaan soveltaa myös Keski-Pohjanmaalla. Verkostoituminen muihin Smart City -ohjelmiin sekä niitä toteuttaviin kaupunkeihin on Kokkolan seudullakin järkevä tapa ideoida ratkaisuja alueen käyttöön.

"Isossa kuvassa hankkeessa halutaan auttaa kaupunkeja ja muita toimijoita kestävässä kehityksessä. Ilmastoasiat ovat ajankohtaisia, ja niihin kaikki haluavat ratkaisuja. Hankkeen kautta tavoittelemme energiatehokkuutta, ja haluamme olla mukana vähäpäästöisen yhteiskunnan rakentamisessa", toteaa Alanko.

Extra information

Mika Alanko, project manager
Veli-Matti Tornikoski, project manager