13.12.2022

YMPYRÄ

YMPYRÄ - AamukaffIT kokosi yhteen ympäristöalan toimijoita

EAKR Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 Keski-Pohjanmaan liitto Kokkolan kaupunki

Ensimmäistä kertaa järjestetyt AamukaffIT kokosi Keski-Pohjanmaan alueen ympäristöalan toimijoita kuuntelemaan älykkäistä ympäristömittauksista. Informaatioteknologian yksikön Ympyrä-hankkeen järjestämässä maksuttomassa aamupalatilaisuudessa Sokos Hotel Kaarlessa professori Ismo Hakala kertoi älykkäiden ympäristömittausten mahdollisuuksista ja tutkimuskoordinaattori Mikko Myllymäki erilaisista yhteistoimintamuodosta yliopiston kanssa. Tapahtuma sai positiivisen vastaanoton ja keräsi paikalle mukavasti kuulijoita eri toimialoilta.

Professori Ismo Hakala kertoi langattomien sensoriverkkojen, IoT:n ja teköälyn mahdollisuuksista ympäristön monitorointiin.

AamukaffIT ovat Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen informaatioteknologian yksikön järjestämiä yrityksille ja julkisille toimijoille suunnattuja tiedotus- ja ajatustenvaihtotilaisuuksia. Tilaisuuksien tarkoituksena on kerääntyä aamupalan ääreen keskustelemaan ja kuulemaan uutisia ajankohtaisista digitalisaatioon liittyvistä aihealueista. Aamukaffien teemat vaihtelevat ja tilaisuuksiin tullaan pyytämään myös asiantuntijoita mm. yrityksistä alustamaan päivän teemasta.

Cinetcampuksen sivuilta löydät tietoa tulevista aamukaffeista ja aiemmin järjestetyistä tilaisuuksista, sekä niiden esitysmateriaalit: https://www.cinetcampus.fi/yvv/aamukaffit/

Extra information

Ismo Hakala, professor
Mikko Myllymäki, research coordinator
Timo Hongell, project manager