21.09.2026

Älykkäät järjestelmät tuovat tekoälyn osaksi fyysistä maailmaa

Tekoäly, robotiikka, IoT ja älykkäät järjestelmät muuttavat vauhdilla tapaa, jolla ihmiset, koneet ja yhteiskunnan eri järjestelmät toimivat yhdessä. Tämän vuoden SeminaarIT-tapahtumassa näitä muutoksia tarkasteltiin sekä tutkimuksen että käytännön sovellusten näkökulmasta. Paikan päällä Kokkolassa tapahtumaan osallistui noin 50 henkilöä, ja etäyhteydellä seminaaria seurasi noin 80 osallistujaa.

Autonomisoituminen näkyy jo monilla yhteiskunnan ja teollisuuden alueilla. SeminaarIT-tapahtuman tutkimusesityksissä tarkasteltiin muun muassa sitä, miten tekoäly siirtyy digitaalisesta ympäristöstä fyysiseen maailmaan, miten autonomiset järjestelmät rakentuvat ja millainen rooli IoT-verkoilla on älykkäiden järjestelmien yhdistämisessä.

Päivän yrityspuheenvuoroissa autonomisoitumista tarkasteltiin käytännön sovellusten kautta. GIM Roboticsin Mika Vainio kertoi kaupunkiliikkumisen robotisoinnista, ja Novatronin Antti Kolu käsitteli automaation kokonaisuutta infratyömailla sekä koneiden ja tiedonhallinnan yhteispeliä. Esitykset toivat esiin, miten autonomisia ja älykkäitä teknologioita kehitetään ja hyödynnetään jo käytännön toimintaympäristöissä.

SeminaarIT-tapahtuman asiantuntijat Jussi Rasku (vas), Ismo Hakala, Niko Mäkitalo, Antti Kolu ja Mika Vainio tutustumassa sähköiseen kaivinkoneeseen, josta Autonomous Work Machines (AUWO) -hankkeessa kehitetään autonomista työkonetta.

Seminaaripäivän aikana käytiin myös keskusteluja ja verkostoiduttiin eri taustoista tulevien osallistujien kanssa. Tapahtuman yhtenä tavoitteena onkin tuoda yhteen ICT-alan yrityksiä, asiantuntijoita, tutkijoita ja opiskelijoita sekä tarjota mahdollisuus ajatusten vaihtoon teknologian ajankohtaisista kehityssuunnista.

– Tämän vuoden teemassa kiinnostavaa on erityisesti se, kuinka laajasti autonomisoituminen kytkeytyy eri teknologioihin. Päivän esityksissä tuli hyvin esiin, että kyse ei ole vain yhdestä teknologiasta, vaan kokonaisuudesta, jossa esimerkiksi tekoäly, robotiikka, IoT ja tiedonhallinta liittyvät yhä tiiviimmin toisiinsa, seminaarin iltapäivän juontajana toiminut apulaisprofessori Niko Mäkitalo kertoo.

– Oli myös hienoa nähdä paikalla niin monipuolinen joukko osallistujia. Yritysten, tutkimuksen ja opiskelijoiden näkökulmien kohtaaminen on juuri sitä vuoropuhelua, jota tällaisessa tapahtumassa haluamme edistää, Mäkitalo jatkaa.

Jyväskylän yliopiston IT-tiedekunnan ja yliopistokeskuksen yhteisenä apulaisprofessorina elokuussa aloittanut Xinying Kilpi-Chen kertomassa tutkimuksestaan SeminaarIT-tapahtuman yleisölle.

Seminaarin teema näkyy myös yliopistokeskuksen koulutuksessa. Tänä syksynä Kokkolassa käynnistyi Jyväskylän yliopiston tieto- ja ohjelmistotekniikan diplomi-insinööriohjelman uusi autonomisten kyberfyysisten järjestelmien opintosuunta, jossa painottuu erityisesti fyysinen tekoäly. Opintosuunta tuo koulutukseen teemoja, jotka olivat vahvasti esillä myös SeminaarIT-tapahtumassa: tekoälyn, ohjelmistojen ja tiedonhallinnan yhdistämistä fyysisessä maailmassa toimiviin järjestelmiin.

Vuosittain järjestettävä SeminaarIT tarjoaa kohtaamispaikan ICT-alan toimijoille. Tapahtumassa ajankohtaisia teknologioita ja niiden vaikutuksia tarkastellaan eri näkökulmista ja rakennetaan samalla yhteyksiä tutkimuksen, koulutuksen ja työelämän välille.