03.10.2023

YMPYRÄ

YMPYRÄ - Punakylkirastaan yömuuttoa tutkitaan Tankarin majakkasaarella

Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 EAKR Keski-Pohjanmaan liitto Kokkolan kaupunki

Muuttolintujen seurantaa ja rengastusta on tänäkin vuonna tehty perinteisin menetelmin Kokkolassa Tankarin majakkasaarella Keski-Pohjanmaan BirdLife ry:n toimesta. Osa muuttolinnuista muuttaa yöaikaan, jolloin lintuja on haastavaa ihmisaistein havaita. Ihmisen havainnoinnin tueksi Ympyrä-hankkeessa on kehitetty punakylkirastaan lentoääntä tunnistavaa laitteistoa. Ääniä kuuntelevalle ja analysoivalle laitteelle on tekoälyn avulla opetettu punakylkirastaan lentoääni, jolloin äänen kuullessaan laite rekisteröi havainnon. Opetusmateriaali on räätälöity juuri Tankarin majakkasaaren olosuhteisiin sopivaksi edellisvuonna kerätyllä opetusdatalla. Tänä vuonna tutkijamme olivat itse yötä Tankarissa ja tekivät reaaliaikaista havainnointia ja varmistivat laitteiden tunnistuksia. Samalla saarelta kerättiin taas uutta opetusdataa tallentavilla laitteilla mahdollista tekoälyn jatko-opetusta varten. Tallentavilla laitteilla voidaan myös varmentaa tunnistavan laitteen havaintoja jälkikäteen. Niin tunnistavat kuin tallentavatkin laitteet jätettiin maastoon tutkimuskäynnin jälkeen. Laitteet ja niiden data puretaan jälkianalyysiin lintujen syysmuuttoseurannan jälkeen.

Projektipäällikkö Timo Hongell asentaa tutkimuslaitteistoa.

BirdLife Keski-Pohjanmaan Juhani Hannila rengastaa käpytikan. Tankarin majakka kuun loisteessa yöllä.

Lisätiedot

Timo Hongell, projektipäällikkö
Ilkka Kivelä, projektipäällikkö
Mira Hästbacka, koordinaattori