13.05.2024

IoT-oppimisympäristö

Elintarvikealan IoT-oppimisympäristön vaatimusmäärittely käynnistynyt

Euroopan unionin osarahoittama 2023 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kokkolan kaupunki

Hankkeen ensitöinä on tutustuttu Elintarvikealan oppimisympäristöihin, joihin on tarkoitus toteuttaa IoT-oppimisympäristö. Elintarvikealan oppimisympäristöt koostuvat kolmesta eri ympäristöstä, joissa valmistutaan leipuri-kondiittoreiksi, elintarvikkeiden tai lihatuotteiden valmistamistajiksi. Ympäristöihin tutustuminen konkretisoi ja tuo esille ympäristöjen tuomat haasteet ja mahdollisuudet, mutta myös helpottaa ajatuksen tasolla hahmottamaan tulevaa työtä.

Oppimisympäristöihin tutustumisen lisäksi on käyty useita palavereita ja keskusteluita, joissa on meidän (yliopistokeskuksen henkilökunnan) osaamista itse koulutuksen aihealueeseen lisätty. Samalla puolestaan me olemme tuoneet IoT-maailman mahdollisuuksia esille Kpedun henkilökunnan ja opettajien tiedoksi. IoT mahdollistaa monien asioiden monitoroinnin ja seurannan jatkuaikaisesti, mikä tuo uusia ulottuvuuksia elintarvikealalle, jossa esimerkiksi lämpötiloilla ja olosuhdeasioilla on suuri merkitys. Nykyisin monissa paikoissa nämä työvaiheet vielä tehdään ns. käsipelillä.

Uutiseen liityvät caset

Elintarvikealan IoT-oppimisympäristö

Extra information

Jukka Määttälä, university teacher