Minulla on kai aina ollut suuri into opiskelua kohtaan. Valmistuttuani ammattikorkeakoulusta sairaanhoitajaksi, ehdin työskennellä vain muutaman vuoden hoitajana, ennen kuin siirryin jälleen koulunpenkille. Toiseen ammattiini, tietojenkäsittelyn tradenomiksi, valmistuin reilun kahden vuoden kuluttua opintojeni aloittamisesta, jonka jälkeen perustimme ystävysten kanssa oman ohjelmistoalan yrityksen.
Yrityksen hektinen työ sai minut pysymään poissa opiskelujen parista, mutta vain muutaman vuoden. Saimme yritykseemme viestin Chydenius Instituutilta meneillään olevasta, työn ohella tapahtuvasta maisterikoulutuksesta ja innostuin välittömästi. Todella ystävällisen ja ammattitaitoisen henkilökunnan avulla pääsin nopeasti kiinni yliopistomaailman kiemuroihin. Nyt, muutaman opiskeluvuoden jälkeen, on gradusuunnitelmien aika ja opiskeluinto vain kasvaa.
Aluksi epäilin hiukan, kuinka raskaaksi opiskelu koituu työn ohessa, mutta jälkeenpäin ajateltuna pelko oli aivan turha. Aikataulut, luennot ja tentit on järjestetty erittäin mielekkäästi, enkä ole missään vaiheessa kokenut, että opiskelu ja työnteko olisivat kärsineet toisistaan. Aina, jos on kaivannut hiukan joustoa aikatauluihin, siihen on vastattu ja asiat järjestetty. Tietenkin opiskelut tuntuvat välillä raskailta ja aikaa vieviltä, mutta toisaalta se vain lisää opiskelun mielekkyyttä ja kasvattaa tiedonnälkää.
Opiskelu Chydenius Instituutissa on ollut juuri niin monipuolista ja haastavaa, kuin odotinkin sen olevan. Aika maisterikoulutuksessa on avartanut huomattavasti ajatusmaailmaani, sekä ammattitaitoani. Huomaan olevani varmempi päätöksissäni ja etsiväni alati uusinta tietoa alani muuttuvassa ympäristössä.
Haluan ja tiedän pystyväni vieläkin haastavampiin työtehtäviin, jonka vuoksi opiskelut tuntuvat juuri nyt, mikäli mahdollista, vieläkin mielekkäämmiltä kuin aloittaessani. Täten kehotankin kaikkia maisteriopintoja harkitsevia ottamaan rohkean askeleen kohti Chydenius Instituutin tarjoamaa tiedon virtaa. Minulle tämä on ainakin ollut päätös, jota en tule katumaan.
Jan Salin