Marjo Heikkilä - Etänä ja työn ohessa opiskelevan arki

Tietotekniikan maisterikoulutuksesta valmistuneen Marjo Heikkilän pitämä opiskelijapuhe yliopistokeskuksen valmistujaisjuhlassa marraskuussa 2013 antaa hyvän kuvan siitä, mitä opiskeleminen aikuisena, etänä ja työn ohessa on ja vaatii.

Hyvät opiskelijat ja valmistuneet. Arvoisat opettajat. Hyvä henkilökunta ja läheiset.

Näimme Luokanopettaja opiskelijan päivään liittyvät kuvakollaasin, joka kuvasi luokanopettaja opiskelijoiden yhteisöllistä opiskelua ryhmässä. Haluaisin myös antaa kuvan millainen on etäopiskelijan tyypillinen päivä. Kuvaan voitte kuvitella minut kuulokkeet päässä ja läheisin opiskelutoveri sylissäni - Opiskelutoverini Söpö kissa ei valitettavasti päässyt paikalle vaan hän valmistunee myöhemmin.

Opiskelun tärkeyttä korostetaan nykypäivän muuttuvassa maailmassa. Olen itsekin ollut tämän näkemyksen kannalla, olenhan ison osan elämästäni kuluttanut koulun penkkejä - opiskelijana ja opettajana. Aloin kuitenkin miettiä asiaa enemmän luettuani keväällä erästä Kauppalehden blogia, otsikolla: Ei oppi ojaan kaada – paitsi käyttämätön.

Onko opiskelu sittenkään niin tärkeää? On siis varmasti syytä analysoida opintojen merkitystä yksilölle ja laajemminkin, koko yhteiskunnalle. Omallakin kohdalla asiaa tuli tuumailtua lisää, kun maisterinpaperit kolahtivat postilaatikkoon syksyllä. Mitä opinnot ovat antaneet ja mistä on pitänyt luopunut opiskelun takia.
Opintojen aikana saamme valtavasti uutta tietoa opittavaksi ja omaksuttavaksi. Tiedot ovat tulleet tarpeeseen ja olen kokenut, että voin hyödyntää oppimaani omassa työssäni. Opinnot ovat tukeneet työtäni. Tietojen lisäksi opiskelu tuo paljon muuta hyödyllistä osaamista.

Opiskeluaikaa miettiessäni tulee ensimmäisenä mieleen tarkka ajankäytön suunnittelu. Missä välissä ehtii tehdä läksyt, missä välissä kirjoittaa tutkielman, missä välissä tehdä ohjelmoinnin harkkatyön. Niin ja totuuden nimissä tietenkään en voi unohtaa sitä tosiasiaa huonosta omasta tunnosta ajankäytön suhteen: pohjaan palaneita riisipuuroja, unohtuneista tapaamisista. Tätä käytännössä aikuisopiskelijan arki on, tasapainoilua aivan liian täyden kalenterin kanssa – miten yhdistää työ, perhe, harrastukset, ystävät, sukulaiset, kodinhoito ja opiskelu… Nyt kun mietin en oikein itsekään tiedä, miten onnistuin saada kaiken mahtumaan kalenteriin, jotta opiskelu oli mahdollista. Jokaiselle meistä on ajanhallintaan opiskelun aikana kehittynyt oma tapamme. Olemme kuitenkin kaikki oppineet tärkeän läksyn työelämää varten, miten hallitta aikaa.

Toki pelkkä ajankäytön suunnittelu ei olisi mahdollistanut opiskelua, vaan mahdollistaja on tämä erinomainen tapa opiskella etänä. Aloitin yliopisto-opinnot 12 vuotta sitten. Silloin opinnot päättyivät käytännössä synnytyssaliin ja muuttoon pois yliopistopaikkakunnalta. Ajattelin, että opinnot on nyt minun osaltani opiskeltu. Viitisen vuotta sitten erään ystäväni rohkaisemana aloitin opettajaopinnot Hämeen ammatilliseen opettaja korkeakouluun, tietenkin etänä. Ope-opintojen innoittamina uskalsin tarttua maisteriopintoihin. Päätelmäni on siis, etäopiskelu mahdollistaa maisteritasoiset opinnot periferian keskelläkin. Etäopiskelu mahdollisuuden näen siis tasoarvoistavana opiskelutapana.

Etäopiskelu on minusta itsessäänkin kokemus, jota kutsuisin oppimiskokemukseksi. Erityisesti opintojen alkuvaiheessa törmäsin ennakkoluuloihin: Miten maisteriopintoja voi suorittaa kirjekurssilla? Omat ennakkoluulot ovat opintojen myötä hävinneet. Olen nähnyt etäopiskelun todella varteen otettavana opiskelumuotona, joka vaatii opiskelijalta itsenäistä otetta ja opetuksen järjestäjältä lujaa osaamista verkkopedagogiikasta. Etäopiskelu nähdään osaksi uudistuvaa opetuskenttää, tämäkin siis tärkeää oppia tulevaa varten.

Etäopiskelussa on kuitenkin eräs negatiivinen piirre nykytyöelämän vaatimusten näkökulmasta. Etäopiskelu ei mahdollista sosiaalisten verkostojen muodostumista. Työelämä toimii hyvin pitkälti ihmisten välisten verkostojen avulla. Verkostojen syntymiseen vaaditaan vuorovaikusta ja luottamusta. Aiemmista opinnoista opiskelutoverit ovat itselleni tärkeitä ystäviä ja myös tärkeä osa ammatillista verkostoani. Kehittämisideani onkin järjestää mahdollisuus opiskelijoiden väliseen tapaamiseen, vaikkapa yhteisen labrapäivän nimissä ja tietenkin jatkuen yhteiseen iltatapaamiseen.

Opiskelijan roolissa oleminen on mielestäni myös hyvää oppia opettajana toimivalla. Olleessaan pöydän väärällä puolella, eli itse opiskelijana, opettaja ymmärtää opiskelijalähtöisyyden merkityksen konkreettisesti. Opiskelijalähtöisyys ei tarkoita sitä, ettei opiskelijalta saisi ja pitäisi vaatia asioita. Minusta se tarkoittaa sitä, että opiskelija tietää, mitä häneltä vaaditaan ja odotetaan. Vaatimukset pitää ilmaista selkeästi, ei verhoiltuna mihinkään jargoniin.

Opiskelun sivutuotteena syntyy myös taito oppia. Nykyään nähdään kyky elinikäiseen oppimiseen tärkeäksi osaksi ammattitaitoa. Elinikäinen oppiminen määritetään valmiuksiksi, joita jatkuva oppiminen, tulevaisuuden uusien tilanteiden haltuunotto sekä työelämän muutokset vaativat. Nämä taidot ovat tärkeitä, jotta menestymme erilaisista tilanteista. Oppimistaitojen avulla pystymme seuraamaan yhteiskunnassa ja työelämässä tapahtuvia muutoksia ja mikä tärkeintä muutumme itse olosuhteiden mukana.

Opiskelu voidaan nähdä myös yhteiskunnalle sijoituksena, jonka tulisi tuottaa. Opintojen myötä ihmisillä on osaamista ja taitoa yritysten ja liiketoiminnan uudistaminen. Tätä kautta toivottavasti yhteiskunnankin tuotto-odotukset täyttyvät.

Kuitenkaan yksilönä en voi vähätellä, sitä onnen tunnetta, kun postilaatikkoon kolahtivat maisterin paperit. Paperit osoittavat opiskelusta saatua pätevyyttä toimia erilaisissa tutkimus- ja asiantuntijatehtävissä. Kiitos teille arvoisat opettajani ja Kokkolan Yliopistokeskus Chydenius, että olette tehneet monipuolisen ammatillisen kehittymisen mahdolliseksi. Meidän opiskelijoiden vastuulle jää, että hyödynnämme saamaamme osaamista, niin ettei se vie meitä ojaan. Vastuumme on viedä uudet opit omille opiskelijoillemme, yrityksiin ja luoda samalla jotain uutta.

Marjo Heikkilä