RUOSTE

Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 EAKR Kokkolan kaupunki

RUOSTE - Rakennusalalle uutta osaamista ja teknologiaa

Rakennustuotteiden valmistus työllistää maakunnassa karkeasti arvioituna 5000 – 7000 henkilöä. Keski-Pohjanmaan ja sen välittömässä läheisyydessä on yli puolen sataa puurakentamiseen liittyvää yritystä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto ylittää miljardin euron. Erilaisen datan hyödyntäminen ja kerääminen luo rakennus- ja kiinteistöalan yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja tarjoaa valtavan potentiaalin tuotteiden/palveluiden lisäarvon kasvattamiseen. Digitalisaation avulla kerätyn datan avulla voidaan esimerkiksi vähentää energian, veden, sähkön käyttöä tai optimoida tuotantoa ja logistiikkaa. Uusimmilla teknologioilla datan kerääminen on energiatehokasta, ja datalla on myös mahdollista havaita ongelmia rakennuksista, suunnitella ennakkoon korjaavia toimenpiteitä ja vähentää sitä kautta korjausrakentamista ja jätteiden määrää.

Hankkeen tavoitteena on kartoittaa ja selvittää rakennusalan arvoketjujen toimijoiden informaatiotarpeita, joiden avulla voitaisiin luoda uutta liiketoiminta tai kasvattaa lisäarvoa olemassa olevaan palveluun tai tuotteeseen. Digitalisaation mahdollistamien uusien ratkaisujen avulla on mahdollista luoda uutta liiketoimintaa tai tehostaa nykyistä toimintaa. Toisena tavoitteena on pilotoida uutta teknologiaa erilaisilla demonstraatioilla, joissa etsitään käytännöllisiä tulevaisuuden vihreitä ratkaisuja rakennusalalle. Tällä tavoin pyritään auttamaan rakennusalan yrityksiä kehittämään palveluitaan ja tuotteitaan materiaali- ja energiatehokkaammiksi, sekä kilpailukykyisemmiksi. Tavoitteena on todentaa sekä erilaisten ratkaisujen ja järjestelmien soveltuvuutta rakennusalan ekosysteemeihin Living Lab-konseptilla(pilotit), että piloteista kertyneen tiedon ja hyvien käytäntöjen levittäminen rakennus- ja kiinteistöalan yrityksiin.

Hankkeen toimenpiteet on jaettu työpaketteihin:
Työpaketti 1: Demonstraatioiden määrittely ja selvitys
Työpaketti 2: Toimijariippumattoman pilvialustan määrittely, suunnittelu ja käyttöönotto
Työpaketti 3: Demonstraatiot ja pilotit
Työpaketti 4: Hallinta ja tiedottaminen

Hankkeen tuloksena saadaan pilotointien ja kokeilujen tuottamaa uutta tietoa ja osaamista yrityksiin, jolloin yritysten kilpailukyky paranee ja saadaan uutta alueellista osaamista ja tietoa digitalisaation soveltamisesta rakennusalan yritysten ja julkisten kehitysorganisaatioiden käyttöön. Lisäksi hankkeen tuloksena rakennusalan yleinen tietoisuus digitalisaation mahdollisuuksista paranee, sekä ICT-alan tietoisuus liiketoimintapotentiaalista rakennusalalla kasvaa. Alueen yritykset saavat uutta arvokasta tietoa ja kokemusta uusimmista teknologioista (IoT, pilvipalvelut, tekoäly) ja menetelmistä demonstraatioiden ja pilottien kautta. Demonstraatioista kerätty data avaa mahdollisuuksia kehittää uusia palveluja tai tuotteita. Datan avulla voi kasvattaa tuotteiden lisäarvoa esimerkiksi energia- ja resurssitehokkuudesta, sekä personoida palveluita ja parantaa käyttökokemusta. Projektin tulosten levittämisen myötä tuetaan langattomien teknologioiden ja IoT t&k ympäristön kehittämisvalmiuksien parantamista ja tuetaan yritysten, tki-organisaatioiden sekä korkeakoulujen välistä innovaatiotoimintaa ja synergioiden kehittymistä.

Hanke aktivoi alueen rakennus- ja kiinteistöalan yrityksien TKI-toimintaa tarjoamalla uutta teknologiaa ja osaamista demonstraatioiden kautta, joka tukee Keski-Pohjanmaan maakuntaohjelman painopisteitä. Hankkeen tuloksena siis syntyy tutkimus- ja innovaatiotoimintaa rakennus- ja kiinteistöalalle puutalorakentamisen yhteyteen. Hyödyntämällä digitaalisuutta energia- ja materiaalitehokkuuden kasvattamiseksi kiinteistö- ja rakennusalalla, hanke tukee laaja-alaisesti niin kestävän kehityksen periaatteita (mm. kestävä rakentaminen, vihreä rakentaminen, energiatehokkuus, vähähiilisyys) kuin myös ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä (esim. sisäilman laatu ja rakenteiden kunto). Lisäksi hankkeen toiminnot tukevat maakuntaohjelman visiota, jossa digitaalisuuden kehittyminen nähdään alueen teollisuuden ja yritysten vähähiilisten ratkaisujen uudistajana sekä keinona hillitä ilmastonmuutosta.

Hankkeen projektipäällikkö

Petri Jyrkkä, project manager

Information technology, teaching, research and projects

Email
Phone number

Hankkeen vastaava johtaja

Ilkka Kivelä, project manager

Information technology, research and projects

Email
Phone number
Room
434
Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 EAKR Kokkolan kaupunki