22.06.2023

YMPYRÄ – Melumittareiden kehitystyö etenee kohti pilotointia

Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 EAKR Keski-Pohjanmaan liitto Kokkolan kaupunki

Ympyrä-hankkeessa on kehitetty aluepohjaista melumittausjärjestelmää. Kolmemikrofonisia melumittareita ja taustajärjestelmiä on testattu kevään aikana yliopistokeskuksella ja nyt kehitystyö etenee kohti pilotointia Kokkolan tapahtumapuiston ympäristössä.

Kokkolan tapahtumapuistossa on mahdollisuus järjestään konsertteja, festivaaleja ja messuja. Tapahtumien aikaan alueella syntyy melua itse tapahtumasta, mutta myös sen valmisteluista ja liikenteestä. Tapahtuma-alue on osittain reunustettu meluvalleilla, mutta Kokkolan kaupunki on kiinnostunut selvittämään alueen melutasoa tapahtumien aikana eri puolilla aluetta.

Ympyrä-hankkeessa vastataan kaupungin tarpeeseen sijoittamalla tapahtumapuiston ympäristöön neljä jatkuvatoimista melumittaria, jotka antavat reaaliaikaista mittausdataa melutasosta. Pilotoinnin alustavat työt on jo aloitettu sähköjen ja oheislaitteiden asentamisella yhteistyössä Kokkolan energian kanssa. Itse melumittareiden arvioidaan olevan toiminnassa heinä-elokuun vaihteessa.

Melumittareiden virta- ja datajärjetelmät on asennettu Kokkolan tapahtumapuiston ympäristöön.

Lisätiedot

Timo Hongell, projektipäällikkö
Ilkka Kivelä, projektipäällikkö